*

Kaikki blogit puheenaiheesta Poliittinen kulttuuri

Eduskunnan oikeusasiamies tutkii

Kirjoitin välipäivinä blogin, jossa arvostelin valtion toimia valtion työpaikkoja täytettäessä. Arvostelemani tapahtumat liittyvät työvoimahallinnon hakuprosessiin (kaiketikin siis ministeri Lindströmin vastuualuetta), mutta todennäköisesti koskevat valtionhallintoa ylipäätään.  

Ministeri Lindström haluaa missejä työvoimahallintoon

Hain viime keväänä työvoimahallinnon asiantuntijan työpaikkaa Joensuusta (ilmoitusnumero 9238399 ja työnantajan viite 22816). Työpaikkailmoituksen mukaan

Soromnoo, sanoo venäläinen (ja) Vapaavuori

Ei nyt rakennusvaiheeltaan vielä Iisakinkirkkoa vastaavan Länsimetron liikennöintiä odotellessa suosittelen tutustumaan tuoreeseen ja erikoiseen metroyhtiön hallintoa koskevaan erityistilintarkastukseen. Kuten toimeksisaaja Ernst & Young Oy toteaa:

Mehän vain hoidetaan yhteisiä asioita

Helsingin Sanomat julkaisi joitakin tunteja sitten Länsimetron rakentamista koskevan uutisen, jonka  mukaan metroa alettiin tehdä puutteellisilla suunnitelmilla, yllätyksiin ei varauduttu ja selitykset kustannusten noususta ontuvat.

Terveisiä oppositiolle ja LVM:lle

Tämänpäiväisessä henkilöjunaliikenteen kilpailua koskevassa välikysymyskeskustelussa moni opposition edustaja väitti, ettei Suomen rataverkolle mahdu lisää (henkilö)junia ilman kalliita investointeja. Hallitus ja erityisesti ministeri Berner puolestaan väitti, että kyllä mahtuu.

Ympyrä on sulkeutunut, Touko Aalto

Vihreiden tuore puheenjohtaja Touko Aalto on joutunut selittelemään Ylen Ykkösaamussa 9.9.2017 kansalaistottelemattomuutta koskevia sanomisiaan.

SAK:n Hievanen pisaroi

SAK:n elinkeinopoliittinen asiantuntija Sauli Hievanen julkaisi tänään henkilöjunaliikenteen kilpailua koskevan lyhyehkön kirjoituksen. Hievanen näkee hallituksen suunnitelmissa lähinnä epävarmuustekijöitä ja kustannusten nousua.

Pohjalaiset näyttävät mallia

Eipä tarvinnut pettyä vaan pikemminkin yllättyä, kuinka tomerasti Pohjanmaalla lähiseutuineen (Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pirkanmaan maakunnat) on tartuttu henkilöjunaliikenteen kilpailun avaamisen mahdollisuuksiin.

Pohjanmaasta henkilöjunareformin alkupiste?

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin esitys henkilöjunaliikenteen kilpailusta on saanut monet piirit pois tolaltaan. Poliitikoista hurjinta retoriikkaa on käyttänyt kansanedustaja ja VR:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Ville Tavio.

Kuljetusliitot sotajalalla Eduskuntaa vastaan

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin julkistama henkilöjunaliikenteen kilpailun toteuttamisesitys on saanut Veturimiesten liiton lisäksi sotajalalle myös muita kuljetusliittoja.

Julkaise syötteitä